tiistai 25. syyskuuta 2018

Kaneliomenakuppikakut


Syksyllä on mukava leipoa jotain omenoista ja löysinkin hauskan kuppikakkujen ohjeen kirjastosta bongaamastani kirjasta "Leilan makea joulu". Kirja on todella ihana ja harkitsen sen ostamista itselleni siitäkin huolimatta, että kirjahylly notkuu jo nyt joulukirjojen painosta.

Kaneliomenakuppikakut ovat melko makeita, mutta testimaistajien mielestä eivät kuitenkaan liian makeita. Jos makeutta haluaa vähentää, niin kuorrutteen voi aivan hyvin puolittaa ja siitä riittää silti koko leivosmäärän kuorrutteeksi. Kirja on alunperin ruotsalainen ja Ruotsissa lienee isommat muffinssivuoat kuin Suomessa, sillä ohjeen mukaan leivonnaisia piti tulla 12 kappaletta, mutta minun keittiössäni niitä tuli 20 kappaletta, vaikka laitoin vuoat vähän liiankin täyteen taikinaa. Näiden kuppikakkujen on tarkoitus olla omenan näköisiä. Omenan tikku tehdään keksitikusta tai kanelitangosta ja lehden saa parhaiten muovattua marsipaanista tai sokerimassasta. Minun kuppikakuissani lehti on tehty vihreästä raesokerista, mutta marsipaanista olisi kyllä tullut kauniimpi lehti.

Kaneliomenakuppikakut

3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g voita tai margariiniä
1 dl maitoa (esim. rasvatonta maitoa)
3,5 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
yhden sitruunan mehu

3 keskikokoista omenaa
25 g voita tai margariiniä
0,5 rkl kanelia
0,5 dl sokeria

Kuorrute

60 g pehmeää voita tai margariiniä
5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan mehu
100 g Philadelphia-juustoa
muutama tippa karamelliväriä

Koristelu

keksitikkuja tai kanelitankoja
vihreää marsipaania tai sokerimassaa

Kuori ja leikkaa omenat paloiksi. Paista ne voissa, sokerissa ja kanelissa. Jätä seos jäähtymään taikinan teon ajaksi. Sulata 100 g voita ja anna jäähtyä. Vatkaa kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi. Kaada voisula maidon sekaan ja lisää munaseokseen. Seikoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään ja sekoita varovasti taikinaan. Lisää taikinaan sitruunan mehu. Jaa taikina muffinssivuokiin niin, että kolmasosa vuoasta jää tyhjäksi. Jaa omenapalat vuokiin. Jos käytät paperivuokia, kannattaa ne laittaa metalliseen muffinssikehikkoon, sillä taikina on aika löysää. Paista kuppikakkuja 175 asteessa kiertoilmalla n. 15 minuuttia. Kokeile kypsyys puutikulla. Anna leivonnaisten jäähtyä kokonaan ennen kuorruttamista.

Vatkaa voi, tomusokeri, vaniljasokeri, sitruunamehu ja Philadelphia-juusto kuohkeaksi. Värjää kuorrutus varovasti, levitä se kuppikakuille ja koristele keksitikuilla tai kanelitangoilla. Muovaile marsipaanista tai sokerimassasta pieniä lehtiä ja laita ne tikkujen/kanelitankojen viereen.

Kaneliomenakuppikakkuja kannattaa säilyttää jääkaapissa.





1 kommentti: