sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Joulukalenterit



Aivan kuten kuutena edellisenä jouluna, myös tänä vuonna täytin joulukalenterit kummipojalle ja hänen siskolleen. Nämä samat puiset kalenterikehikot ovat olleet käytössä vuodesta 2013 ja kestävät vielä pitkään. Vuosien varrella joulukalenterien suosikkitäytteiksi ovat nousseet legot, joten tänäkin vuonna jaoin molemmille omat legopaketit joulukalentereihin kokoamisjärjestyksessä ja ohjeineen. Lisäksi luukkuihin tuli karkkeja. Jotkut legopalikat olivat liian isoja kalentereihin, joten ne on laitettu pieniin numeroituihin pusseihin ja pussit erilliseen lahjakassiin. Tällaisten päivien ohjelappusessa on teksti, jossa neuvotaan ottamaan lisäpussukka lahjakassista. Tänä vuonna laitoin ensimmäistä kertaa luukkujen alareunoihin tarrat "sineteiksi". Lapset ovat tänä jouluna 7- ja 9-vuotiaita, joten mielessäni käväisi pieni pelko (toivottavasti aiheeton), että luukkuihin saatettaisiin kurkistella ennen aikojaan. Tokihan kurkistelu nytkin on mahdollista, mutta ainakin hieman hankalampaa tarrojen takia. Kelpo täytteitä kalentereihin ovat myös mm. palapelit, tarrat, keräilyhahmot ja -kortit, askartelutarvikkeet, hiustarvikkeet... Ainoastaan luukun koko on rajoitteena ja sitäkin pystyy tarvittaessa kiertämään lisäpussukoilla. Enää (=vielä) kaksi kuukautta ja yksi yö ja sitten saa viimeinkin avata ensimmäisen luukun.

tiistai 25. syyskuuta 2018

Kaneliomenakuppikakut


Syksyllä on mukava leipoa jotain omenoista ja löysinkin hauskan kuppikakkujen ohjeen kirjastosta bongaamastani kirjasta "Leilan makea joulu". Kirja on todella ihana ja harkitsen sen ostamista itselleni siitäkin huolimatta, että kirjahylly notkuu jo nyt joulukirjojen painosta.

Kaneliomenakuppikakut ovat melko makeita, mutta testimaistajien mielestä eivät kuitenkaan liian makeita. Jos makeutta haluaa vähentää, niin kuorrutteen voi aivan hyvin puolittaa ja siitä riittää silti koko leivosmäärän kuorrutteeksi. Kirja on alunperin ruotsalainen ja Ruotsissa lienee isommat muffinssivuoat kuin Suomessa, sillä ohjeen mukaan leivonnaisia piti tulla 12 kappaletta, mutta minun keittiössäni niitä tuli 20 kappaletta, vaikka laitoin vuoat vähän liiankin täyteen taikinaa. Näiden kuppikakkujen on tarkoitus olla omenan näköisiä. Omenan tikku tehdään keksitikusta tai kanelitangosta ja lehden saa parhaiten muovattua marsipaanista tai sokerimassasta. Minun kuppikakuissani lehti on tehty vihreästä raesokerista, mutta marsipaanista olisi kyllä tullut kauniimpi lehti.

Kaneliomenakuppikakut

3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g voita tai margariiniä
1 dl maitoa (esim. rasvatonta maitoa)
3,5 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
yhden sitruunan mehu

3 keskikokoista omenaa
25 g voita tai margariiniä
0,5 rkl kanelia
0,5 dl sokeria

Kuorrute

60 g pehmeää voita tai margariiniä
5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan mehu
100 g Philadelphia-juustoa
muutama tippa karamelliväriä

Koristelu

keksitikkuja tai kanelitankoja
vihreää marsipaania tai sokerimassaa

Kuori ja leikkaa omenat paloiksi. Paista ne voissa, sokerissa ja kanelissa. Jätä seos jäähtymään taikinan teon ajaksi. Sulata 100 g voita ja anna jäähtyä. Vatkaa kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi. Kaada voisula maidon sekaan ja lisää munaseokseen. Seikoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään ja sekoita varovasti taikinaan. Lisää taikinaan sitruunan mehu. Jaa taikina muffinssivuokiin niin, että kolmasosa vuoasta jää tyhjäksi. Jaa omenapalat vuokiin. Jos käytät paperivuokia, kannattaa ne laittaa metalliseen muffinssikehikkoon, sillä taikina on aika löysää. Paista kuppikakkuja 175 asteessa kiertoilmalla n. 15 minuuttia. Kokeile kypsyys puutikulla. Anna leivonnaisten jäähtyä kokonaan ennen kuorruttamista.

Vatkaa voi, tomusokeri, vaniljasokeri, sitruunamehu ja Philadelphia-juusto kuohkeaksi. Värjää kuorrutus varovasti, levitä se kuppikakuille ja koristele keksitikuilla tai kanelitangoilla. Muovaile marsipaanista tai sokerimassasta pieniä lehtiä ja laita ne tikkujen/kanelitankojen viereen.

Kaneliomenakuppikakkuja kannattaa säilyttää jääkaapissa.





lauantai 15. syyskuuta 2018

100 yötä jouluun on

Enää 100 yötä jouluun! Tästä alkaa minun virallinen joulunodotus - epävirallinen joulunodotus onkin ollut päällä jo tammikuusta saakka. Tänään tein syksyn ensimmäiset joulutortut aprikoosimarmeladilla ja olivatpa taas niin hyviä. Yleensä teen joulutorttuja ympäri vuoden, mutta tänä vuonna edelliset tortut tuli tehtyä ehkä joskus maaliskuussa. Varmaan juuri siksi maistuivatkin tänään erityisen hyviltä jouluteen kanssa nautittuna. Tänään vaihdoin myös kodinhoitohuoneeseen jouluverhon. Joulutähtiverho on kirpparilöytö muutaman vuoden takaa ja tykkään siitä todella paljon. Verhossa on 80-luvun henkeä ja haluaisin samantapaiset verhot myös keittiöön, mutta vielä en ole löytänyt. Ensimmäiset jouluvalotkin sytytimme terassille jo pari viikkoa sitten. Ihanasti tuovat valoa syksyn pimeyteen!

Ihanaa 100-päivää ja joulunodotusta kaikille!




tiistai 11. syyskuuta 2018

Päärynäkonjakkitryffelit


Kirjastosta löysin pari kirjallista makeistenteko-ohjeita. Toinen kirjoista on Päivi Saaren ja Margot Vareliuksen Karkkikirja ja toinen Maria Öhrnin Iki-ihanat karamellit. Kummassakin kirjassa on oikein kivoja makeisten ohjeita ja minä testasin Iki-ihanat karamellit -kirjan päärynäkonjakkitryffeleitä. Annamme mieheni kanssa jokaiselle uudelle reseptille arvosanan 1-10 ja tämä resepti sai arvosanan 11, joten voitte uskoa, että näistä tuli todella hyviä! Tämän viikon lauantainahan vietämme "100 yötä jouluun" -päivää ja nämä tryffelit sopivat siihen juhlintaan erinomaisesti. Päärynäkonjakkitryffelit olivat helppoja ja nopeita tehdä. Massan ja lopulta makeisten jähmettymiseen meni aikaa, mutta muuten nämä valmistuivat melko vähällä vaivalla.

Päärynäkonjakkitryffelit
(n. 25 kpl)

200 g tummaa suklaata
3/4 dl kuohukermaa
1 tl hunajaa
25 g huoneenlämpöistä voita
2 rkl konjakkia
2 rkl päärynäsosetta (esim. Piltti)

200 g tummaa suklaata kuorruttamiseen
50 g maitosuklaata koristeluun

Hienonna suklaa mahdollisimman pieneksi rouheeksi ja kaada rouhe kulhoon. Kiehauta kuohukerma ja hunaja ja kaada seos kuumana suklaarouheen päälle. Sekoita, kunnes suklaa sulaa kunnolla. Jos seos ei ole tarpeeksi kuumaa, voit lämmittää sitä välillä mikrossa 20 sekuntia kerrallaan. Lisää joukkoon voi pieninä nokareina. Lisää seokseen konjakki ja päärynäsose. Jäähdytä seosta välillä sekoittaen. Siinä vaiheessa, kun massa ei ole enää kuumaa, voit laittaa sen jääkaappiin jähmettymään vajaaksi tunniksi. Sekoita massaa välillä. Kun massa on muovailukunnossa, pyörittele siitä pieniä palloja. Anna pallojen jähmettyä jääkaapissa muutama tunti.

Paloittele kuorrutukseen tarkoitettu suklaa ja sulata sitä mikrossa 20 sekuntia kerrallaan joka välissä kunnolla sekoittaen. Kasta tryffelipallot suklaaseen ja nosta jäähtymään leivinpaperin päälle. Kun kuorrutus on hieman jäähtynyt, sulata maitosuklaa ja valuta siitä raitoja tryffeleiden päälle. Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa. Säilytä tryffelit jääkaapissa.