torstai 23. marraskuuta 2017

Piparkakkumousse 1


Olen miettinyt joulupöytään jotain yksinkertaista jälkiruokaa, jonka tekeminen ei vie paljon aikaa ja jonka voisi mieluiten tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi. Piparkakkumousse on vastaus pulmaani. Olen nyt kokeillut kahta erilaista piparkakkumoussea ja tämä on niistä ensimmäinen. Mousse on parhaimmillaan, kun sen tekee edellisenä päivänä valmiiksi tarjoiluastioihin. Jouluaattona tarvitsee vain ripotella koristeet mousseannosten päälle ja joulupöydän jälkiruoka on valmis. Helppoa ja todella hyvää!

Piparkakkumousse
(4-6 annosta)

2 dl kuohukermaa
200 g (1 purkki) piparkakkurahaa
200 g piparkakkumaitosuklaata

Paloittele suklaa kulhoon ja sulata sitä mikrossa 20 sekuntia kerrallaan jokaisen sulatuksen jälkeen sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää kermavaahtoon rahka varovasti sekoittaen. Lisää seokseen hieman jäähtynyt sulatettu suklaa varovasti sekoittaen. Jaa mousse tarjoiluastioihin esimerkiksi pursottamalla. Moussea kannattaa pitää kylmässä ennen pursottamista, jotta pursotusjälki näkyy valmiissa annoksessa. Anna mousseannosten olla jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään asti. Ripottele pinnalle piparkakkumuruja juuri ennen tarjoilua.

Toisen piparkakkumoussen resepti tulee Joulurekeen huomenna.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti