keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tonttumuorin erikoinen

Viikonloppuna valmistui hauska jouluinen jälkiruokajuoma. Kyseessä on Tonttumuorin erikoinen kirjasta Syystunnelmia ja joulun odotusta. Suosittelen lämpimästi, tämä jälkkäri sai hymyn huulille! :)

Tonttumuorin erikoinen

vadelmasorbettia
vaaleanpunaista kuohuviiniä
(tilkka kirsikka- tai mustaherukkalikööriä)

Laita ruokalusikallinen/pallo vadelmasorbettia kuohuviinilasiin. Kaada kuohuviini päälle. Halutessasi voit lisätä myös tilkan likööriä. Tarjoile HETI.


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Budapestin joulutuliaiset

Tänä kesänä kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Budapestissä. Kauppahallista löytyi joulua helteestä huolimatta! Myynnissä oli kaikenlaisia jouluisia käsitöitä. Pidin kuitenkin maltin mukana ostoksia tehdessä ja tyydyin yhteen kauniiseen puiseen kelloon.


Valokuvaaminen täpötäydessä kauppahallissa oli hitusen työlästä ja vain yksi jouluinen kuva onnistui julkaisukelpoisesti.


Monenlaista kaunista oli myytävänä ja tämänkin putiikin pitäjä teki koko ajan myynnin lomassa lisää käsitöitä.

Kauppakeskuksessa oli kuin minua varten myyntipiste, jossa oli aivan ihania leivontatarvikkeita. Sieltä lähti mukaan mm. tällaiset suklaamuotit.



Pipariukkomuoteilla pystyy tekemään sulatetusta suklaasta kuvioita, mutta lehtimuotit ovat sen verran isoja, että niillä voi tehdä täytettyjä konvehteja. Olen säästellyt näiden testaamista syksymmälle, mutta tuskin voin vastustaa kiusausta enää kovin pitkään. Veikkaisin, että konvehti-innostukseen hurahdettuani loppua ei näy.

Kesä on muutenkin mennyt mukavasti ja nopeasti. Joulu on ollut mielessä yhtä usein kuin ennenkin ja joululaulujen hyräily on ihan huomaamatta lisääntynyt loppukesää kohti. Ensi joulusta tulee kaikkien aikojen ihanin! :)